keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

† RIPPILEIRI †

Kotiuduimpas eilen rippileiriltä. Pakko sanoa että poikkesi aika rajusti mun odotuksista, mä kun lähdin sinne asenteella "voi ***** onko pakko" ja tulin takaisin itkien koska en olisi halunnut vielä lähteä. En tainnut ottaa yhtäkään kuvaa koko leirin ajalta, kameraa mulla ei ollut edes mukana ja kännykänkin käyttö jäi vähän vähäiseksi. Kertoo siis vähän siitä kuinka kivaa mulla siellä oli ja siitä että mä olin oikeasti jatkuvasti tekemässä jotakin.

Meidän porukka oli ihan huippu, ja kaikki iltaohjelmat ja skabat oli hauskoja. Isoset oli parhaita, varsinkin meidän ryhmän isoset Severi ja Katsku ♥ Ja tietenkin sekin oli ihan kivaa että meidän ryhmä, Daavidin soturit, voitti kun skaboista saadut pisteet laskettiin yhteen. Tietokilpailukin me voitettiin kolme kertaa ;D

Meidän tyhmiä juttuja mä tuun kaipaan varmaan kaikkein eniten. Jäätelöauto, pikkusammakot, "Jaa. Mä oon täällä vaan töissä" ja "tuletule" on juttuja jotka kaikki meidän riparilla olleen varmaan ymmärtää ja joita on turha yrittää selittää kellekään muulle. Kanotoiminen(se on sana!) ja saunalaulu oli kivaa, ja samoin se että viimeisenä päivänä onnistuttiin melkein upottamaan laituri kuvia ottaessa.

Voi vitsit, mulla olis vaikka kuinka paljon kerrottavaa meidän ihan huikeen upean mahtavan loistavasta riparista, mutta musta tuntuu että jätän tapahtumista selostamisen sikseen ja keskityn enemmänkin siihen miten toi rippileiri vaikutti muhun.

Mä en oo koskaan oikeastaan uskonut Jumalaan tai mihinkään mistä Raamatussa kerrotaan koska no, mä en ole siihen sen pahemmin tutustunut eikä meillä kotona tai koko suvussa mitään kauheen uskovaista porukkaa ollut. Ja ei, mä en nyt sano että mä olisin yhtäkkiä "hurahtanut uskoon", mutta sanotaanko että mä osaan katsoa asioita vähän avoimemmin ja erilaisesta näkökulmasta. Siellä tuli niin paljon uutta tietoa, mitä mä en ole Jeesuksesta, Jumalasta tai seurakunnasta tiennyt, ja mä myös oikeasti viihdyin siinä seurassa.

Mä hain myös isoskoulutukseen, ja ilmoitin itseni seurakunnan nuorten leirille. Sillä mä oikeasti nautin siitä rippileiristä, ja haluan olla mukana muillakin leireillä sekä ylipäänsä seurakunnan leireillä ja toiminnassa. Ja ehkä jopa pieni osa minusta, jossakin syvällä sisimmässäni, uskoo todella sanomaansa kun mä luettelen ulkomuistista uskontunnustuksen.

Tässäpä oli toinen ajatusmössö melkein heti toisen perään :D Tänään käytiin ostamassa mulle rippiristi, josta itseotettu kuva löytyy instagramista ja tuotekuva on tässä alla. Kyseessähän on siis Kalevalan Illusioni, maksoi 55€. Saatte luultavasti maanantaina postausta mun konfirmaatiosta ja rippijuhlista, ja mahdollisesti jopa videomateriaalia jos saan sellaista tarpeeksi kuvattua. Siihen asti heihei ♥




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti