tiistai 13. lokakuuta 2015

AUTUMN WANTIES

Heippa!

Vaikka lokakuu kuuluukin yleensä syyskuukausiin, täällä on kyllä jo niin kylmä että tekee mieli kaivaa talvitakki esille! Tuntuu ettei mun vaatteet ikinä riitä syyskeleihin, ja siksi mä menin jälleen leikkimään Polyvorella ja kokosin muutaman jutun, jotka joko haluaisin/tarvitsisin.


Ekana, kynsilakat! Mulla on ollut jo monta vuotta puutetta näistä perusväreistä kynsilakoissa, kuten mustasta, valkoisesta ja punaisesta. Kaikissa muissa sateenkaaren väreissä niitä kyllä löytyy, mutta nämä kolme tärkeintä puuttuu ihan kokonaan :D

Lisäksi mun vanhat maiharit on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja yksinä mun lempikenkinä uudet olisi hakusessa. Vanhat on hankittu varmaan 4 vuotta sitten, joten ehkä muutenkin olisi jo aika katsella uusia... :D Toiset kengät jotka mulla on ostoslistalla on vähän matalammalla korolla varustetut korkokengät, jotka sopisi vähän paremmin arkikäyttöön kuin mun tämän hetkiset. Varsinkin noiden kuvassa olevien kyseisten kenkien mallista mä tykkään tosi paljon.

Oon aina ollut tosi kova huivien ja pipojen ystävä, ja nyt kylmemmille keleille kaipaisin niitä lisää vaihtelua tuomaan. Varsinki oikein muhkeat huivit ja yksinkertaiset ja paksut pipot on ihania! Lisäksi yksi asuste, joka on ollut ostoslistalla varmaankin sen vuoden, on rannekello.

Meikeistä mulla on oikeastaan paljonkin ostettavaa, mutta suurin osa on vain vanhojen tuttujen tuotteiden hankkimista kun vanhat alkavat loppua. Uusia tuotteita olisi kuitenkin kunnon luomiväripaletti ja vähän neutraalimpi huulipuna. Luomivärestä mulla on tällä hetkellä käytössä ainoastaan Dermosililta tilatut, huonopigmenttiset luomivärit sekä jokin tähdenmuotoinen purnukka joka on saatu aikoinaan Pollux-lehden mukana :D Huulipuniin mä taas tykästyin sen jälkeen kun ostin ton kirkkaanpunaisen punan cosplayta varten. Se vaan tuntuu välillä vähän liian radikaalilta arkisin, ja siksi jokin vähän vaaleampi sävy olisi kiva.

Liiville ja hologrammitakille ei oikeastaan ole mitään sen kummempaa tarvetta, ne vain näyttää kummatkin tosi hyvältä :D Kuvan tapaisen liivin meinasin hankkia ja viime syksyllä mutta se jäi loppujen lopuksi kauppaan kun en keksinyt, milloin mä sitä käyttäisin. Se on vain jäänyt kummittelemaan mieleen, joten ehkä tänä vuonna pitää yrittää bongata samanlainen jostakin. Hologrammikangasta mä taas olen oikeastaan ihaillut ihan kaikessa; kengissä, laukuissa...

Paidoista mulla on - jälleen kerran - pulaa neuleista. Jotenkin mä ajaudun aina ostamaan niitä collegepuseroita, vaikka neuleille olisi enemmän tarvetta. Toinen mun haavelistalla oleva paita on tuollainen löysä valkoinen pusero, ihan vain koska se passaisi melkein kaikkien alaosien ja takkien kanssa niin hyvin.

Viimeisenä mun listalla on vielä pari hametta! Vaikka hamekeli on kyllä jo melkein ohi, tarpeeksi paksuilla sukkahousuilla ja polvisukissa pärjää pitkälle. Yksi tarpeellisimmasta asioista tällä listalla onkin tavallinen musta hame, sillä mun vanha hame on nykyään liian iso ja putoaa päältä. Toinen hame, joka tällä hetkellä kutkuttelisi on farkkuhame. Mulla on jo nyt vaikka kuinka monta asuideaa mielessä farkkuhameen kanssa, ja näyttäähän se nyt älyttömän söpöltä!

• • • • •

Tää postaus on oikeastaan ajastettu, sillä tällä hetkellä mä olen Tampereella. En siis tiedä, kuinka moni näistä jutuista on tarttunut mun reissun aikana mukaan, mutta teen kyllä ihan varmasti postauksen kaikesta mitä siellä ostan!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Voiko ystävistä tulla perhe?

Mä olen onnekas, kun voin sanoa että mulla on paljon ystäviä. Mulla on monta kaveriporukkaa jotka on mulle todella läheisiä. Mulla on kavereita, jotka oon tavannut koulun kautta, sekä niitä, joihin oon tutustunut netin ihmeellisessä maailmassa. Osasyy siihen, että mun kaveriporukka on niin laaja on se, että mä tutustun ja kiinnyn helposti. Mä pystyn kutsumaan ihmistä ystäväksi jo siinä vaiheessa, kun ollaan juteltu vasta viikko, kunhan mielenkiinnonkohteet ja luonteet vain mätsää tarpeeksi hyvin.

Ja jotkut ihmiset vain ovat niin läheisiä, että mä kutsun heitä siskoiksi tai veljiksi. Vaikka mä olen täydellisen tyytyväinen ja onnellinen mun oman, biologisen perheeni takia, mä olen myös onnellinen, että mulla on sellainen perhe, jossa voin höpöttää loputtomasti korealaisista idoleista tai valittaa siitä kuinka pitkä matikka on hirveää ja koulun kioskin suklaa on ylihinnoiteltua.


On onni, että mulla on niin paljon sisaruksia, joiden kanssa voi aina jutella, jotka on niin erilaisia keskenään ja jotka asuu ympäri Suomea. Tää takaa mulle ei vain jonkun jonka kanssa voi avautua ja itkeä puhelimessa, mutta myös laajan tukiverkon ja yöpaikan melkein missä tahansa minne meenkin. Lisäksi, jos ja kun yhteydet toivottavasti säilyy vielä lukion jälkeenkin ja kun mä muutan pois kotoa, oli se sitten Tampereelle, Helsinkiin tai Jyväskylään, mulla on sielläkin laaja kirjo ihmisiä, joihin mä voin tukeutua kun aikuistuminen ja omillaan asuminen tuntuu liian vaikealta.

Mä en myöskään koe, että se olisi mitenkään loukkaavaa mun omaa perhettä kohtaan kutsua kaveriporukkaa perheeksi. Mä tiedän, että mun äiti ja iskä ja pikkuveli ymmärtää, että kun mä puhun mun kavereista perheenä, se tarkoittaa ainoastaan sitä, että nämä ihmiset ovat sellaisia joiden seurassa mä viihdyn ja tunnen oloni kotoisaksi. Koska perhe on sellainen, jossa ei tarvitse feikata mitään ja voi puhua avoimesti, ja sekä mun oma perhe että kaveriporukka täyttää nämä kohdat.


Sellainen ajatusten purkaus! Tää on ollut mulla luonnoksissa vaikka kuinka kauan koska en ole osannut muuttaa ajatuksia sanoiksi, enkä kyllä vieläkään onnistunut siinä täydellisesti. Halusin kuitenkin saada tän julkaistua pois kiusaamasta mua.

Huomenna illalla lähden ajelemaan kohti Tamperetta kummitädin kanssa ja oon siellä tiistaihin asti, joten varautukaa kuviin sen jälkeen! Lisäksi tuun luultavasti päivittämään Instaa taas vähän aktiivisemmin siellä.

Hyvää viikonloppua ja syyslomaa niille joilla se alkoi ♥

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

TRACON

Heippa!

Tracon meni hujauksessa, ja mun olikin tarkoitus siitä teille kirjoitella... Ennen kuin vasta kotimatkalla huomasin että mun kamera jäi Tampereelle ja kulkeutui sieltä sitten mun kaverin luo Hyvinkäälle :D Varmasti en tiedä koska se kotiin palaa, mutta siihen asti joudutte odottamaan että saan mun vähäiset kuvani jaettua.

Lyhyesti ja suullisesti itse tapahtumasta kuitenkin; mulla oli tosi kivaa. Toisin kuin viime vuonna, jossa mä olin vähän koko ajan yksinäinen, tällä kertaa en kovin usein päässyt olemaan yksin. Meillä oli ihan huippu porukka, jonka kanssa oltiin suurimmaksi osaksi ulkona ja huudatettiin kpoppia. Tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen, ja tapasin vihdoinkin niitä ihmisiä joille oon aiemmin jutellut vain netissä.

Koko viikonloppu oli kokonaisuudessaan ihan loistava, ja sitä vain paransi se, että mä näin ja tapasin Eatyourkimchin, jonka videoita oon katsonut ja fanittanut jo melkein vuoden. Halasin sekä Simonia että Martinaa, ja sain myös yhteiskuvan Martinan kanssa!

Mun asu oli oikeastaan kaappicossi hahmosta, joka on esiintynyt ainoastaan meidän roolipeleissä, joten ei oikeastaan sitä sen enempää. Ehkä nyt kuitenkin kotona vielä voitaisiin mennä kuvaamaan jotain, kun lämpimät kelit alkaa taas tulla takaisin ja voisin jopa kyetä olemaan ulkona shortseissa ja lyhythihaisessa... :D

Tälläinen lyhyt, kuvaton päivitys! Toivottavasti mä saisin kohta jostakin sen kameran, niin voisin tyhjätä sen muistikorttia vähän tännekin :D

keskiviikko 12. elokuuta 2015

KESÄLOMALLA...

koreancamp

...Mä vietin uskomattoman ihanat neljä päivää Keravalla, Korean Campilla. Tapasin uusia ihmisiä ja opin uutta Korean kulttuurista.

kcoooon

...Olin järjestämässä Suomen ensimmäistä kokopäiväistä kpop-tapahtumaa, KCONia. Opin ottamaan enemmän vastuuta, mutta samalla vietin yhden kesäloman hauskimmista päivistä Turussa, missä tapahtuma pidettiin. 

cavallon leiri 2015 518

...Vietin viikon mun vakiotallilla ratsastusleirillä, mukana jopa muutama uusi naama. Paloin ensimmäisen kerran moneen vuoteen, kehityin ratsastajana ja täytin kamerani muistikortin äärimmilleen.

IMG_8521

... Kävin Seinäjoella Erikan kanssa, tarkoituksena koulutavaroiden hankkiminen. Kuten normaalisti, meidän reissu meni suurimmaksi osaksi syömiseen, mutta puhalleltiin me myös saippuakuplia saaden ohikulkijat hymyilemään!

IMG_8573 x

...Pääsin myös Power Parkiin, joka on mun lempihuvipuisto ja sellainen paikka, jonne on pakko päästä ainakin kerran kesässä. Valitettavasti valittiin vähän huono päivä, kun väkeä oli tosi paljon, mutta uusi laite Junker kyllä korvasi ison osan siitä pettymyksestä mitä pitkä jonotus joka paikkaan aiheutti!

Mun reissaamiset ei loppunut tähän, vaikka kuvat loppuikin. Me ollaan käyty itseasiassa monestikin Seinäjoella, meillä on käynyt porukkaa. Lisäksi mä olin 4-7. päivä Raumalla Danyan luona. Mulla oli siellä kamera kyllä mukana, mutta sitä ei tullut kertaakaan otettua repusta pois. Välillä vaan mieluummin nauttii siitä itse tilanteesta ilman että on pakko tallentaa jokainen kuva kameran muistikortille, varsinkin silloin jos se tilanne on ihmisten kanssa joita näet harvoin. Silloin ei tule edes mieleen, että hei, onpas tossa kaunis maisema, otampa siitä kuvan.

Mitä teidän kesään on kuulunut?

maanantai 10. elokuuta 2015

PÖLLÖJÄ

IMG_8579 x

IMG_8575 x


IMG_8581 x

IMG_8584 x

IMG_8585 x

Heippa!

Viimeinkin, mulla alkaa lukio huomenna! Tuntuu oudolta odottaa koulun alkua näin paljon, kun yläasteella reaktio oli ennemminkin "Ei taas...".

Saatiin tänään myös hankittua viimeinenkin koulujuttu, eli toisinsanoen viimeinen kirja. Mä ostin pelkästään 1. jakson kirjat, ettei tule niin kalliiksi. Lisäksi nappasin mukaan Suomalaisesta Kirjakaupasta tuon pöllövihon, joka oli samaa sarjaa kuin aiemmin hankittu kansiokin. Pöllöt on yksi mun intohimon kohteista ja ehdottomasti mun lempilintuja, joten niitä näkyykin paljon näissä tavaroissa. Kauniit tai suloiset asiat motivoi mua, joten toivotaan että nämä tekee sen ja pääsen lukiosta vielä joskus kunnialla läpi! Vaikka se onkin vielä vähän aikaista puhua... :D

Muutenkin kaikki on nyt huomista varten hankittu, ostettiin uusi puuteri ja nestemäinen kajaali, reppu on pakattu, huomisen vaatteet valittu, ja juuri tälläkin hetkellä lakkaan kynsiä asuun sopivaksi. Nyt mun ainut ongelma on, etten tiedä miten koristelisin noita kansion välisivuja! Jokaiseen mä olen kirjoittanut siihen kuuluvan aineen nimen, mutta ne näyttää edelleen vähän tyhjiltä...
Alkaako kenelläkään muulla koulu huomenna?

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

POWER PARK

IMG_8573 x

Heippa!

Mä päätettiin eilen, että tänä kesänä pitää edes kerran päästä Power Parkiin, kun matka ei täältä meiltä todellakaan ole pitkä ja koko huvipuisto on varmasti yksi Suomen parhaista. Meille Power park on varmasti se mukavin paikka, jokaiselle löytyy jotakin tekemistä(toisin sanoen minä ja pikkuveli juostaan laitteesta toiseen ja äiti istuu kahviossa).

Eilen lähdettiinkin ajelemaan aamupäivällä kohti Härmää, ja tunnin ajomatkan jälkeen päästiin jonottelemaan sisäänpääsyä. Oltiin valittu vähän huono päivä meidän retkelle, sillä puisto oli aivan täynnä väkeä ja kaikkialle sai jonottaa sen +15 minuutti, joihinkin laitteisiin melkein tunnin. Sää oli ihan mukava, mukavan viileä mutta ei kuitenkaan kylmä, ja vasta myöhemmin iltapäivällä aurinko rupesi kunnolla hiostamaan.

IMG_8565 x

IMG_8536 x


IMG_8545 x

Väenpaljouden takia ei käyty kovin monessa laitteessa, ainoastaan niissä suosikeissa. Mä kävin myös katsastamassa uutuuslaitteen, Junkerin, ja voin sanoa että nousi kyllä ehdottomaksi suosikiksi! Mä olen kunnon hurjapää, eli juuri tämän tyyppiset laitteet on mua varten.

IMG_8534 x

IMG_8530 x

IMG_8529 x

Ajateltiin, että käydään Power Parkissa vielä uudestaan siinä vaiheessa, kun koulut on jo alkaneet. Silloin väkeä ei toivottavasti olisi niin paljon, ja laitteisiin jonottaminen olisi paljon mieluisampaa.

Koulun alkuun ei edes ole enää kauaa, ja nyt joutuu taas huokailemaan sitä, kuinka nopeasti kesäloma meni ohitse ja kuinka mitään ei tullut tehtyä. Mustakin tuntuu siltä, vaikka tosiasiassa mä olen ollut hyvinkin monessa paikassa tämän kesän aikana. Mä olen onnistunut myös pilaamaan unirytmini totaalisesti, mutta ehkä sitä on vielä aikaa korjata?

lauantai 18. heinäkuuta 2015

MIKÄ ISKEE JUURI NYT?

Heippa!

Mä oon taas viimeaikoina selaillut ahkerasti WeHeartItiä, ja tallennellu monia kuvia jutuista, joita himoitsisin tällä hetkellä tai jotka näyttää mun silmään kivalta. Ajattelin aluksi kerätä ne inspiraatiopostaukseen, jollaisia oon tehnyt aiemminkin, mutta toisaalta halusin kokeilla jotain uutta tyyliä. Siksi kuvia on vähemmän, mutta tekstiä enemmän!

Tälläiset käsitatuoinnit on itseasiassa kuulunut mun haavelistalle jo pitkän aikaa. Vielä mä en kuitenkaan voi tatuointeja ottaa, mutta varmasti siinä vaiheessa kun ikää ja rahaa on tarpeeksi tämänkaltainen leima ilmestyy ainakin toiseen käteen. Siihen asti mä luultavasti tyydyn Temporary Tattoohin.


Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan, eli juuri näihin Temporary Tattoohin! Näiden metallinhohtoisuus on mun mielestä ihan älyttömän siistin näköistä, ja voin kuvitella kuinka hyvältä nää näyttäisi esim. rannalla. Mun on ollut jo kauan tarkoitus tilata tälläisiä Winkie Winkieltä, jossa valikoima on ihan älyttömän laaja, mutta rahattomuus on mun ikuinen kiusa.


Mä en ole koskaan ollut hyvä laittamaan hiuksia tai pitämään niissä mitään koristeita, mutta nää pääkorut on kyllä iskenyt muhun ihan totaalisesti! Oon Glitterissä monta kertaa noita himoinnut, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi ostaa... Nämä ja kukkapannat on mun kesän juttu, heti kun saisin vielä hankittua kummatkin...


Mä en ole koskaan ollut mitään bikini-ihmisiä, vaan tykkään paljon enemmän kokouimapuvuista silloin harvoin kun edes uin. Nyt oon kuitenkin iskenyt silmäni näihin suosittuihin TRIANGL-bikineihin, ja voi että mä kotiuttaisin tälläiset mieluusti! 70€ bikineistä on mulle vaan vähän kova hinta...


Vaikka nyt viimeaikoina kelit on ollut niin helteisiä, ettei tee edes mieli ajatella pitkiä housuja, on välissä niitä vähän vilpoisampiakin päiviä. Niille päiville mä kaipailisin ainaisten tavallisten farkkujen sijaan revittyjä farkkuja. Ei aivan yhtä kylmät kuin shortsit, mutta yhtä lailla kivan näköiset!

Mä oon viime aikoina stressannu tosi paljon alle kuukaudessa alkavan lukion takia. Metsästänyt kirjoja, tehnyt listoja mitä kaikkea pitäisi hankkia, murehtinut sitä kuinka paljon rahaa tulee kulumaan... Samalla oon helpottunut, koska huoneen sisustamisesta ei tarvitse enää murehtia. Sain vihdoinkin yöpöydän ja vaatelipaston, eli mun ei tarvitse enää säilyttää vaatteita lattialla koreissa. Seuraava operaatio olisikin sitten tehdä vähän inventaariota, ja myydä ne vaatteet, joista tiedän etten tule niitä koskaan käyttämään.

Onko muilla koulustressiä päällä?

Kaikki kuvat WeHeartItista

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

VIIKON HEPPAILUA

cavallon leiri 2015 360

cavallon leiri 2015 020

cavallon leiri 2015 022

cavallon leiri 2015 024

cavallon leiri 2015 058

cavallon leiri 2015 263

cavallon leiri 2015 518

cavallon leiri 2015 619

Heippa!

Mä oon nyt vihdoinkin kotiutunut viikon mittaiselta ratsastusleiriltä, purkanut kaikki tavarat sekä muokannut kuvat. Isoin operaatio oli edes valita ne kuvat joita ryhtyisin muokkaamaan, sille kamera on käynyt melkein koko ajan ja kuvia yhden viikon ajalta kertyi yli 2 000.

Tää leiri järjestettiin Seinäjoella, Cavallon ratsastuskoululla. Mä oon ollut samalla leirillä kahtena aiempanakin vuonna, 2012 ja 2014. Cavallo kun on mun vakiotalli missä käyn muutenkin ratsastamassa.

Meidän päivien ohjelmaan kuului aamupala, aamun ratsastustunti, ruokaa, teoriatunti, toinen ratsastustunti, lisää ruokaa, leirikioski ja iltatalli. Illat oli vapaata ja ne kuluikin yleensä kuvia tietokoneelle siirtäen sekä pullonpyöritystä pelaten.

Koska mun blogi ei ole, eikä sen ole tarkoituskaan olla, mikään hevosblogi, mä en sen tarkemmin jaksa kertoa mun ratsastuksesta. Jos haluatte kuulla meidän tuntien tehtävistä tarkemmin, kannattaa kurkata MiranJosefiinan tai Roosan blogi! Meille jokaiselle jaettiin hoitohevonen ton viikon ajaksi, ja mun hoidokki oli Tupsu, alimmassa kuvassa näkyvä irish cob.

Sää oli onneksi melkein koko leirin ajan tosi hyvä, ainoastaan tiistaina satoi ja jouduttiin aamupäivällä menemään maneesiin ratsastamaan. Muuten olikin välillä vähän liiankin paljon hellettä, ja mä vietin ulkona auringossa niin paljon aikaa että poltin itseni ensimmäisen kerran varmaan kymmeneen vuoteen. :D

Viikko huipentui meidän leirikisoihin, jotka tänä vuonna oli enemmänkin este -kuin leikkipainotteiset. Me oltiin Tupsun kanssa seitsemänsiä kymmenestä kisaajasta. Ei siis mikään huipputulos, mutta mä olen tyytyväinen siihen kuinka hyvin meillä meni se koko rata!

Kaiken kaikkiaan meidän leiri oli tosi onnistunut, porukka oli kiva ja jotenkin tänä vuonna huomasi, kuinka meille annettiin enemmän vastuuta kuin aiemmin. Saatiin touhata ihan vapaasti hevosten kanssa iltaisinkin, mä pääsin klippaamaan, ja muutenkin tehtiin tänä vuonna paljon enemmän itse. Myös teoriatunnin oli tosi kivoja, niin irtohypytys kuin hevosagilitykin.

Sää ei ole pahemmin muuttunut, vaan täällä on edelleen tosi kuuma ja tuuletin pauhaa täysillä tuossa vieressä. Nyt mun pitäisi yrittää keksiä, mitä mä teen vielä tänään ja huomenna. Millaisia suunnitelmia teillä on kesäpäiville?

perjantai 26. kesäkuuta 2015

PAITAMANIAA!

Heippa!

Kuten jotkut ehkä tietää, mä rakastan paitoja, ja mun pukeutuminen painottuukin suurimmaksi osaksi paitoihin. Alaosa on melkein poikkeuksetta se tylsempi, yksivärinen osapuoli, normaalisti mustat farkut tai hame.

Mä kokosin tän kollaasin samana päivänä kuin summer inspiration -postauksenkin, koska bongasin niin monta kivaa paitaa Polyvorea selatessani, mutta mun luovuus ei sillä erää riittänyt niin monen kokonaisen asun kokoamiseen.

Mä oon tänä kesänä tykästynyt väreihin. Aiemmin mun pukeutuminen on mennyt väreillä musta-valkoinen-harmaa-punainen, mutta nyt mä oon alkanut iskeä silmäni enemmän väreihin. Kuten kuvastakin huomaa, varsinkin erisävyiset sininen ja vaaleanpunainen iskee tällä hetkellä tosi paljon.

Mitkä on teidän kesävärit?

maanantai 22. kesäkuuta 2015

SUMMER INSPIRATION

Heippa!

Keväällä mä tein postauksen nimeltä Spring inspiration. Nyt kun voidaan jo onnellisesti sanoa että on kesä, mä halusin tehdä samanlaisen postauksen kesäversiona! Nää kuvat on tehty Polyvorella, joten kaikki copyrightitkin menee sinne suuntaan.

Ekana tää asu, joka lähti rakentumaan ton topin ympärille. Mä rakastan ton kuviointia ja väriä ihan älyttömästi! Mä en oikeastaan itse pysty pitämään croptoppeja muuta kuin korkeavyötäröisten housujen tai hameiden kanssa, mutta onnekseni mä en oikeastaan muita omistakaan. 
Toinen asia mitä mä rakastan tässä asussa, on noi kengät. Mä en tiedä, mikä on se oikea, hieno nimitys, mutta Cosmopolitanissa luki joskus "traktorinpohjakengät", ja sellaisiksi mäkin niitä kutsun! Mulla on itseasiassa ostoslistalla juuri tuon kaltaiset mustat kengät, sekä samantyyliset, mutta valkoiset ja umpinaiset kengät. 
Tääkin asu lähti alunperin tuosta topista, ja alunperin tästä meinasi tulla hyvinkin mustavalkoinen, ennen kuin bongasin nuo kengät. Ihan älyttömän hienot! Ne pomppasi myös mun ostoslistalle aika nopeasti... :D Sen jälkeen tää muuttuikin aika sailorihenkiseksi, mutta tykkään tästä tosi paljon!
Tää on mun lemppari näistä kaikista! Tykkään näistä väreistä ihan liikaa... Toi mekko on ihan älyttömän nätti kuvioinniltaan ja malliltaan, ja oon tykästynyt muutenkin ihan liikaa tuollaisiin paksukorkoisiin kenkiin. Siistein osa tässä on kuitenkin toi reppu! Oon yrittäny metsästä tollasta tosi kauan kohtuuhintaan, sillä taas kerran mun rahattomuus vaikeuttaa asioita.

Mun kesän asuihin kuuluu nyt siis selvästi valkoista ja pastellivärejä, korkokenkiä, kukkakuviota ja hameita, niinkuin näistä voi nähdä! Mitä teidän kesämuotiin kuuluu?

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Tiesitkö tätä minusta?

Heippa!

Mä päätin tällä kertaa listata muutamia tapoja sekä muita faktoja itsestäni, sillä oon ainakin itse nauttinut lukiessani muiden bloggaajien samankaltaisia postauksia. Mulla varsinkin on paljon sellaisia pieniä tapoja, joista mulle huomautellaan usein, ja joitakin kummallisia asioita joita teen tai jotka on osa minua.

1. Mä en ikinä juo vesilasia tyhjäksi. Mun on pakko jättää sinne pohjalle pieni määrä vettä, jonka sitten kaadan tiskialtaaseen tai ravintolassa vain jätän. Ja tää koskee siis vain vettä! Mehun tai limsan juon hyvillä mielin kokonaan.

2. Mulla on lisäksi useita pieniä syömiseen liittyviä tapoja, kuten se, että leivästä syödään aina ensin reunat, mandariinia kuoriessa kuoren pitää pysyä yhtenä kappaleena... Mä en myöskään pysty syömään ruokaa joka on sekoittunut toisiinsa. Esimerkiksi se, että söisin salaatinlehden joka on osunut kastikkeeseen, ällöttää mua ihan hirveästi.

3. Siitä asti kun mä opin napsuttamaan sormiani, mulle on tullut siitä tapa. Tosi usein huomaan tekeväni sitä liikettä automaattisesti, ja tiedän että se ärsyttää tosi monia. Mä en edes vain huomaa tekeväni sitä niin että voisin puuttua asiaan!


4. Mä käyn tosi usein esimerkiksi jääkaapilla ihan vain katsomassa sinne sisälle, eikä mun tarkoitus ole ottaa mitään. Voin tehdä tätä puolen tunnin välein, ja äitiä huvittaa se tapa. Epäilen että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että yritän pitää napostelun nykyään kurissa ja tää jääkaapille kurkkiminen on mun tapa korvata sitä itse syömistä.

5. Mä oon itseasiassa kuullut että aika monet tekee tätä, mutta päätin listata sen silti! Mä kuuntelen melkein koko ajan musiikkia, bussissa ja ihan vain kävellessäni kaupungilla, ja kuvittelen usein olevani musiikkivideossa. Esimerkiksi balladin soidessa voin katsoa surullisesti ikkunasta ulos tai tanssibiisin aikana kävelen itsevarmasti.

6. Mä lotraan ihan hirveästi vettä aina suihkussa käydessäni. Voin viettää suihkussa puolikin tuntia, vaikka itse peseytymiseen menee vain murto-osa siitä ajasta minkä mä vietän veden alla.


7. Mä en pysty nukkumaan ilman sukkia! Monet sanoo usein, että eivät pysty nukkumaan sukat jalassa, mutta mun on aina pakko vetää sukat jalkaan nukkumaan mennessä. En muutenkaan pidä ilman sukkia olemisesta.

8. Mä pelkään tosi monia asioita. Pimeää, käärmeitä, ötökäitä, ilotulituksia, lintuja, lehmiä...Esimerkiksi pimeän pelon takia mä nukun edelleen yövalon kanssa. Mulla on jotenkin niin vilkas mielikuvitus, että täysin pimeä huone ahdistaa mua ihan suunnattomasti.

9. Aika monet varmastikin puhuvat ääneen yksin ollessaan, ja mä teen sitä samaa. Mutta en ole kyllä kuullut muista jotka puhuvat yksikseen englanniksi! Mä kehittelen usein päässäni elokuvamaisia kohtauksia joita sitten luen yksikseni.


10. Mä olen lakto-ovovegetaristi. En ole tainnut tätä missään mainita, ja se onkin suhteellisen uusi juttu.

11. Mä rakastan kirjoittamista ja se on ollut mulle aina helppoa, mutta vasta hetki sitten mä oon ruvennut kirjoittamaan myös runoja ja rakastunut siihen. En mä mikään kovin hyvä vielä ole, mutta se on paljon helpompi tapa purkaa ajatuksiaan kuin esim. novellin kirjoittaminen!

12. Mä en koskaan tunne oikeasti nälkää. Mä syön aina silloin, kun mä tiedän että kuuluisi syödä, mutta nälkä mulle ei tule koskaan. Joskus ollessani yksin viikonlopun aikana, mä en syönyt kahteen päivään mitään, ainoastaan join, eikä mulle tullut missään vaiheessa nälkä.


Siinä osa niistä kummallisuuksista, jotka on osa mua! Näitä oli yllättävän vaikea keksiä, kun niitä alkoi oikein miettimään, mutta oon kerännyt näitä jo hetken aikaa puhelimen muistioon ja kokosin yhteen.

Postauksen täytekuvina toimii muutama räpsy mitä käytiin ottamassa pikkuveljen kanssa kun oli nätti keli.

Mitä kummallisia tapoja teillä on?

torstai 18. kesäkuuta 2015

KCON TURKU 2015

"Nyt kun mäkin oon vihdoin saanut nukutuksi kunnolla(ja luultavasti paskottua unirytmini totaalisesti koska heräsin 5 minuuttia sitten), aattelin et mäkin voisin väsätä kiitospostausta, mistäpä muustakaan kuin KCONista.
Mä olin osana järjestäjätiimiä, ja voin sanoa että nautin siitä hommasta, vaikka kaksi kokonaan mun kontolla olevaa ohjelmanumeroa stressaskin aikalailla. Mun juonnot oli luultavasti hyvin awkwardeja ja iltabileissä lavalla tanssiminen vielä awkwardimpaa, mutta mä en välitä siitä koska oon kuitenkin nauttinut niistä kummastakin.
Näin staffiin näkökulmasta meidän tapahtuma meni tosi hyvin. Muutamia teknisiä ongelmia, pieniä myöhästymisiä ehkä meidän puolelta vähän liian myöhäistä informointia. Nää on kuitenkin asioita joista voi ottaa opikseen ja korjata sitten myöhemmin, ja voitte olla 110% varmoja siitä että mut näkee ens vuonnakin järjestäjäporukassa.
Yks paras osa koko tapahtumaa oli ihmiset, joita tapasin paljon mutta joille ehdin puhua liian vähän. Ikävä teitä kaikkia silti tulee, jopa niitä jotka unohdin merkitä tähän. Itkin jopa vähän junassa(Jasminilta salaa) kun mietin kauhulla kuinka kauan siihen on että tuun näkeen joitakin teistä seuraavan kerran.
Mä kiitän kaikkia staffeja, vänkäreitä, kävijöitä ja esiintyjiä siitä että tulitte ja olitte mukana tekemässä ekaa KCONia sekä samalla osana mun yhtä elämäni parasta päivää! ♥"

Tää on suora lainaus mun Facebook-päivityksestä, jonka mä tein KCONin jälkeen. Vaikka mukana ehkä olikin jotakin conin huumaa, mä pystyn vieläkin allekirjoittamaan kaiken. Ehkä pientä puolueellisuutta, mutta KCON Turku oli yks parhaista coneista missä mä oon ollut. Nautin siitä työstä ihan täysin siemauksin, ja iltabileissa lavalla kirjaimellisesti twerkatessa mua ei edes hävettänyt, koska mulla oli hauskaa. 

Mä olin rehellisesti sanottuna stressin takia aivan hajalla ite tapahtumapäivänä, vaikka en sitä ehkä näyttänyt. Mulla oli vastuulla kaks isoa ohjelmanumeroa, ja vielä junassa raapustin niitä Mix & Macthin kysymyksiä sekä varmistelin dance battlen tekniikkajuttuja. Pelottavinta siinä oli, että koska mä olin oikeasti vastuussa niistä, mä saisin syyt niskoilleni ja vihat ylleni jos jokin meniskin vikaan. Tän stressin takia mä en oikeastaan syönyt koko päivän aikana mitään; junassa smoothien ja muffinin, Turussa kaksi Hesburgerin fruitieta. Oletettavasti mä olin siis aika poikki illalla, kun me mentiin yhden järjestäjän luo porukalla yöksi. 

Mutta koska mä onneksi pärjään vähällä ruoalla, ei mun kunto ollut kuitenkaan ollenkaan niin huono kuin joillakin. Mä olin oikeastaan vain väsynyt, ja aamulla mä olin ihan okei. Mä olisin mieluusti jäänyt Turkuun pidemmäksikin aikaa, mutta meidän piti Jasminin kanssa lähteä yhden junalla pois.

Mä odotan että nettiin tulis enemmän videomateriaalia esimerkiksi flashmobista ja dance battlesta, ja jaan ne sitten tänne!


High Definition, √4 ja me!

maanantai 15. kesäkuuta 2015

TOP 5 YOUTUBEKANAVANI

Heippa!

Mä tein aikoinaan mun TOP 5 lempiblogia -postauksen, ja koska siitä on jo aikaa, ajattelin että olisi hauska tehdä jotain samankaltaista! Lempiblogit eivät oikeastaan ole muuttuneet paljoakaan, joten tällä kertaa listaan 5 lempiyoutubettajaa!

Mä en ottanut tähän mukaan tanssikanavia ollenkaan, sillä ajattelin, että voisin tehdä niistä vielä jsokus ihan oman postauksensa, jos teitä vain kiinnostaa! Nimeä klikkaamalla pääset kanavalle.


Bubzbeauty on näistä kaikista kanavista uusin tuttavuus mulle, mutta silti se pääsi mun suosikkien listalle. Mä seuraan harvoin mitään kauneusvloggaajia, mutta jokin bubzin energisyydessä ja tavassa esittää asiat sai mut koukuttumaan. Mun ehdoton suosikkiasia tällä kanavalla on kuitenkin ehdottomasti hiustutoriaalit, joista mä oon inspiroitunut ihan valtavasti, enkä malta odottaa että pääsen kokeilemaan niitä!


Mä seuraan Youtubessa tasan kahta pelikanavaa; El Doradoa ja Laeppavikaa. Näistä kahdesta El Dorado kuitenkin valikoitui mun suosikeihin. Mä aloitin heidän tilaamisen silloin, kun Ande rupesi tekemään Flirttistoori-videoita, ja sen jälkeen mä katson myös monia muita heidän videoistaan. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta varsinkin Anden heitot saa mut nauramaan ääneen. :D

3. JREKML

JREKML on kans suhteellisen uusi tuttavuus. Suurimmaksi osaksi kpop-juttuja, kuten reaktiovideoita. Mä tykkään JREn puhatyylistä tosi paljon, ja lisäksi hänen juttunsa on hauskoja. Tätä kautta mä oon myös tutustunut moniin kpop ryhmiin joista en ollut aiemmin edes kuullut. Pointsit myös siitä, että reaktiot uusiin biiseihin tulee tosi nopeasti!


Lisää kpop-aiheisia videoita, wuhuu! Tabbabble tekee monia hauskoja videoita, mutta aihe ei aina ole kpop. Videoiden joukosta löytyy nimittäis sekä Harry Ptter -parodia että "10 Things To Do Solo On Valentine's Day". Muhun vetoaa tässä kanavassa eniten kuitenkin juurikin se huumorintaju. 


Vielä enemmän kpoppia! Miten niin mun elämä pyörii sen ympärillä... Ja tosiaan, Jellybeannose tekee kylläkin pääasiassa tanssicovereita, mutta koska joukkoon mahtuu myös muuta, päätin että se on tähän listaukseen sopiva.

There you go! Toivottavasti joku kiinnostui edes jostakin näistä, vaikka sisältö onkin vähän koreapainotteista... Mä yritän postata mahdollisimman pian uudestaan, tällä kertaa KCONista, jonka järjestäjänä mä olin! Eka pitää vain odottaa että mä saisin vähän enemmän kuvamateriaalia sieltä, omalla kameralla mulla kun on vain 1 kuva koko tapahtumasta... :D

torstai 11. kesäkuuta 2015

KOREAN CAMP 2015 IN FINLAND

Hello everyone!

Mä kirjoitan tän postauksen myös englanniksi, ihan vain koska epäilen että muutama sellainen jotka eivät suomea puhu voivat tämän lukea... Mun englanti ei ole kuitenkaan täydellistä, joten mä pahoittelen jos teen virheitä!

I will write this post also in english, just because I suspect that a few person who don't understand finnish might read this... My english is not perfect, so I'm sorry if I make some mistakes!

Viime viikon tiistaina mä suuntasin kohti Keravaa, Korean Campille. Mun tunteet oli hyvin ristiriitaiset; mä olin innoissani, mutta myös peloissani. Leirille oli tulossa tasan yksi henkilö, jonka mä tunsin ennestään. Mä olen oikeastaan ujo henkilö, jonka takia en ollut varma siitä, tulisinko tutustumaan kehenkään. Onneksi mä pelkäsin turhaan.

Last weeks Tuesday I headed to Kerava, Korean Camp. My feelings were really contradictory; I was excited, but also scared. There was coming only one person to the camp I knew before. I'm actually shy, and that's why I wasn't so sure if I could make any new friends. Luckily I was scared for nothing.

Ne neljä päivää, jotka mä vietin leirillä, oli yksiä mun parhaimpia. Mä nautin jokaisesta sekunnista, silloinkin kun olin nukkunut vain 3 tuntia tai olin läpimärkä mini olympicsin jälkeen. Mä sain kavereita, opin paljon uutta ja nauroin paljon. Mä myös itkin.

Those four days I spent in a camp, were one one the best days of my life. I enjoyed every second, even when I had slept only 3 hours or when I was soaking wet after mini olympics. I got new friends, learned new things and laughed a lot. And I also cried.

Meidän leiriin kuului paljon erilaista tekemistä, kuten esimerkiksi kalligrafia, taekwondo, kendo ja korean oppitunnit. Lisäksi joka päivä oli erilaisia isoja ohjelmia, kuten Mini Olympics ja Korean Town. Meidän päivät oli aika lailla täynnä tekemistä, joka oli mukavaa mutta aika uuvuttavaa.

We had many kind of things to do there, for example calligraphy, taekwondo, kendo and korean classes. In addition we had different big programs every day, like Mini Olympics and Korean Town. Our days were full of things to do, and it was nice but pretty exhausting.

Meillä oli myös kpop contest, johon minä, Mio, Netta, Kia ja Ronja osallistuttiin. Rehellisesti sanottuna meidän esiintyminen meni täysin pieleen, mutta se ei oikeastaan edes haittaa mua niin paljon. Mulla oli hauskaa ja se on ihan tarpeeksi.

We also had a kpop contest, and me, Mio, Netta, Kia and Ronja participated. Honestly we did really bad, but it actually don't even bother me that much. I had fun and I think it's enough.

Mulla olisi vielä paljon enemmän sanottavaa, mutta koska mä en pysty jostain syystä ajattelemaan selvästi selvästi, mä taidan lopettaa tähän. See ya!

I would have so much more to say, but because I can't think clearly right now for some reason, I will just stop here. See ya!

lauantai 30. toukokuuta 2015

PERUSKOULU

On vaikeaa ja samalla helpottavaa ajatella että mun peruskoulu on nyt ohi. Näihin yhdeksään vuoteen on mahtunut äärettömän paljon itkua, naurua, ystäviä, tapahtumia, oppimista sekä ennen kaikkea kasvamista. 

Mä en muista ala-asteen ensimmäisistä luokista oikeastaan mitään, ainoastaan hajanaisia tapahtumia: se kun mut heitettiin lumihankeen selälleen tai kun löydettiin opettajan kaapista ikivanhat alushousut. Viidennen ja kuudennen luokan muistikuvat alkaa olla selvempiä: mun ensimmäinen ihastus, riidat sekä ehdottomasti meidän tiivis porukka, jonka kanssa pelleiltiin ja tehtii välillä typeryyksiäkin. 

Kuudennen ja seitsemännen luokan kesälomalla mä sain tietää, mille luokalle pääsin. Listat luokista ja niiden oppilaista oli teipattu koulun oveen, ja mun kaveri oli käynyt ne katsomassa, laittaen mulle viestiä, kuinka meidän pikkukoulun 5 tulevaa yläkoululaista oli jaettu. Meitä oli yksi poika ja neljä tyttöä, ja jakauduttiin kolmelle luokalle. Mun onneksi en jäänyt yksin, vaan sain edes jonkun tutun samalla luokalle.

7A. Se oli mun luokka, kun aloitin yläasteen. Ensivaikutelma oli neutraali, osa porukasta oli hiljaisia, osa äänekkäitä. Osa kuului siihen suositumpaan porukkaan, osa oli selvästi syrjittyjä. En oikeastaan muista seitsemänneltä luokalta melkein mitään meidän luokkaan liittyvää, ainoastaan Kalajaisten retkipäivän kun vietettiin aikaa poikien huoneessa, sekä meidän teatteripäivään suunnitteleman näytelmän.

Mä muistan kuitenkin paljon muuta seitsemännestä luokasta. Ihan liikaa kyyneleitä ja itsensä häpeämistä, se kun yritin joka aamu esittää kipeää ettei tarvitsisi mennä kouluun, saada joku viemään sut autolla ettei tarvitsisi mennä bussilla. Se, kun en kehdannut pitää hupparia auki, koska pidin itseäni läskinä. 

Kolme ihmistä. Ne kolme ihmistä aiheutti suurimman osan mun kyyneleistä. Kun sitä nykyään ajattelee, ei mun kiusaaminen edes ollut kovin vakavaa. Muhun ei koskaan koskettu lukuun ottamatta lumipallojen heittelyä ja sitä, että mun päälle syljettiin vettä. Jo kuitenkin se, että mulle huudeltiin aina kun kävelin ohi satutti, ja laskin vähän ujon ja epävarman tytön itsetunnon nollaan. 

Kahdeksannella luokalla kaikesta tuli helpompaa. Mä uskalsin pitää omaperäisempiä vaatteita, sellaisia mistä oikeasti pidin. Mä tapasin mun nykyiset parhaat ystävät ja vietin aikaa mun kaveriporukan kanssa. Kiusaaminen väheni melkein nollaan. Mun itsetunto kohosi pikku hiljaa. Mä kuitenkin myös aloin vetää läskiksi koulussa, ja se näkyikin todistuksessa kun matikan numero oli 5 ja ruotsin numero 6.

Kaikkein onnellisin ajanjakso mun elämässä on kuitenkin varmaan ollut kahdeksannen ja yhdeksännen luokan välinen kesäloma. Mä tein kerrankin muutakin kuin vain istuin kotona. Rippileiri oli huippu ja siellä oli ihan huippuporukka, ja vietin muutenkin aikaa meidän kaveriporukan kanssa. 

Yhdeksäs luokka oli sekä vaikea että ihana. Mulla meni välit sen aikaiseen parhaaseen ystävääni. Toisaalta tapasin paljon ihania ihmisiä joista tuli mulle nopeasti tosi tärkeintä. Mun itsetunto alkaa olla nykyään jopa hyvä. Mulla on ihana kaveriporukka ja kahdeksannen luokan vaikeuksien jälkeen mun todistuksen numerot kohosi huomattavasti. 

7. luokka, 8. luokka ja 9. luokka

Entä mitäs nyt, kun peruskoulu on ohi? Mä vietän huippukivan kesäloman, tapaan kavereita ja käyn tapahtumissa. Sen jälkeen mä meen lukioon. Vaikka lukio onkin samassa pihapiirissä kuin yläaste, tää näin kliseisesti sanottuna tutuu ihan uudelta alulta. Mä voin olla alusta lähtien sitä mitä oon, tavata uusia ihmisiä ja nauttia. Mä voin itkeä, nauraa, saada ystäviä, kokea erilaisia tapahtumia, oppia, ja ennen kaikkea kasvaa. 

Hyvää kesälomaa kaikille! ♥

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

100 suunnitelmaa, 0 valmiina

Moikka!

Monet mua vähän paremmin tuntevat tietää varmasti että haaveilu ei ole mulle pelkkä harrastus, vaan ennemminkin kokopäivätyö. Mä suunnittelen aina hirveästi tekeväni sitä ja tätä, mutta harvoin saan mitään oikeasti valmiiksi. Kyse ei iinkään ole laiskuudesta, vaan jonkinlaisesta saamattomuudesta: "No mä teen sen sitten huomenna..." "En mä vielä voi, kun ensin mun pitäisi...".

Jonkinlaista motivaatiota niihin suunnitelmien toteuttamiseen antaa kuitenkin se, että ne jakaa jonkun kanssa. Se luo painetta siitä, että "nyt tämä sitten pitää saada tehtyä". Niinpä mä päätin jakaa mun uusimmat suunnitelmat tänne! Ei kuitenkaan mitkä tahansa suunnitelmat, vaan suunitelmat siitä, mistä kpop-biiseistä mä haluaisin tehdä dancecoverin!

(Pahoittelen jos kpop ei kiinnosta teitä ollenkaan!)

Mulla on itseasiassa muutama koreografia, jonka osaan kokonaan ja jotka olisi pelkästään kuvaamista vaille, ja monia biisejä joiden koreografiasta tiedän suurimman osan. Mulla on YouTube-kanava, joka ainoastaan odottaa videoita, sekä hyvälaatuinen kamera sekä kameranjalka, joten periaatteessa mä voisin mennä tuonne ulos kuvaamaan vaikka samantien. Mutta ensin mä kyllä kirjoitan tämän!

Vähän mun tanssitaustasta: Sitä ei ole. Ellei lasketa sitä, että kävin seitsemällä hiphop-tunnilla ennenkuin se lopetettiin täällä. Ja sitä että mä tanssin ihan huvikseni kotona. Sen enempää tanssikokemusta mulla ei ole, ja siksi mun oppimisprojekti onkin hyvin hidas. Opettelen koreografiat yleensä itsekseni kotona, ilman muuta pieliä kuin Ikeasta hankittu kokovartalopeili. Mä oon muutenkin suhteellisen hidas oppimaan, ja vielä hitaampi silloin kun joudun opettelemaan kaiken yksin eikä kukaan korjaa mun liikkeitä.

Mutta, niihin koreografioihin! Nille joille kpop ei ole tuttua; kpopissa usein tanssi on tosi isossa osassa, ja siksi erilaisia dance practice versioita löytyy usein niin hidastettuna kuin valmiiksi peilikuvaksi käännettynä. Mä olen yrittänyt löytää aina mahdollisimman hyvälaatuisen version, mutta välillä saatavilla ei ole muuta kuin jokin live-esitys.

1. 4MINUTE - Crazy


2. Red Velvet - Ice Cream Cake


3. Miss A - Only You


4. CLC - Pepe


5. Hello Venus - Wiggle Wiggle


6. Girl's Day - Oh! My God


7. 4MINUTE - What's Your Name?


8. 4MINUTE - Whatcha Doin' Today


9. KARA - Mamma Mia


10. AOA - Short Hair


11. SNSD - Catch Me If You Can


12. BTS - I Need U


13. EXID - Ah Yeah


Niin kuin ehkä huomaatte, poikaryhmiä on hyvin vähän... Toisin sanoen yksi. Mä tykkään enemmän tyttöryhmien tansseista, sellaisista joissa on ripaus naisellisuutta ja seksikkyyttä mutta ei pelkästään sitä. Lisäksi yksi syy poikaryhmien vähyyteen on se, että niiden tanssit on usein vaikeampia ja mä en ikinä opi nitä vaikka yritänkin :D

Pahoittelen sitä että tämä postaus ei varmastikaan ollut niin mielenkiintoinen niille jotka eivät kpoppia kuuntele! Toivottavasti joku kuitenkin jaksoi tsekata edes osan näistä videoista :D

Nyt kertokaa mulle, onko mun blogin lukijoista myynyt sieluaan Korealle niinkuin minä? Uutta juttuseuraa olisi aina kiva löytää!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

CRAZY

Crazy photoshoot 6

Yeah I’m the female monster
You know that
Everybody let’s get crazy right now
Leggo

Crazy photoshoot 1

People around me call me crazy
You’re looking at me and calling me crazy too
I understand, I think I’m a bit crazy too
I dance to the rhythm like I’m crazy

Crazy photoshoot 2

Once I go somewhere, people go crazy here and there
The deeper the night gets, we all get crazy
The answer is already there, you’re just ok
Just like that, you and me, go crazy

Crazy photoshoot 3

Don’t make yourself lonely anymore
Find your hidden self in the world before you tonight
Go crazy, scream, enjoy it
The night is passing
So everyone jump and shake it


Crazy photoshoot 5

I’m the crazy girl around here like gossip girl
If you can’t believe me, call me, hey call my boyfriend
You can’t come up to my class, I go crazy wherever I go
New York Paris Milano Tokyo London

Crazy photoshoot 7

Once I decide, people go crazy here and there
When this body passes, everyone goes crazy
The answer is already there, you’re just ok
Just like that, you and me, go crazy
Don’t ask anything and play with me
Just follow me for today
Just follow me for today and pretend to be crazy
~ ~ ~ 
Moikka!

Kuvailtiin perjantaina Erikan kanssa mulle muutama kuva, suurimmaksi osaksi Youtube-kanavaa ja tulevaa tanssicoveria varten. Tänään sain muokattua noi kuvat loppuun, ja ajattelin ne jakaa tänne samalla kun taistelen tubekanavani yläkuvan kanssa.

Voin muuten sanoa, että mua ärsyttää suunnattomasti kuinka noi mun siniset latvat tuppaa näkymään joka värin alta vihreinä. Oon koittanut nyt jo muutamalla värillä värjätä, ja aina vaan alkaa jotain vihreää pilkistämään. Koitan luultavasti vielä yhdellä ruskealla, mutta jos sekään ei auta mun on varmaan pakko leikata ne latvat pois.

Mua vähän hävettää se, kuinka mun bloggaus tuntuu aina lipsuvan hirveän epäaktiiviseksi. Nytkin viimeisimmästä postauksesta on yli kuukausi? Yritän luultavasti nyt tän sunnuntain aikana väsätä muutaman postauksen valmiiksi ensi viikolla julkaistavaksi, silloin kun mä tuskin ehdin hirveästi niitä kirjoittamaan kokeiden takia.

Noi biisin sanat mitä kuvien välillä näkyy on 4MINUTEn biisistä Crazy, joka itseasiassa onkin ensimmäinen biisi josta teen tanssicoverin! Mun pitää vähän katsoa, koska saan aikaiseksi kuvata sen, mutta periaatteessa jos vain saan jotain aikaiseksi, voisin ladata sen jo ensi viikolla! Luultavasti linkkailen sen sitten tännekin.


Kuinka monella muulla koulustressi painaa päälle?