On hauska huomata kuinka mä tulen suhteellisen iloiseksi pienestä ja ehkä hölmöltäkin kuulostavan asian tähden. Musta nimittäin tuntuu, että mä alan vihdoinkin tuntea itseni vähän paremmin.
Mä oon käyny monta vaihetta läpi siinä, miltä mä haluan näyttää ja etenkin minkä tyylin mukaan mä haluan pukeutua. Oon harkinnut ja koittanut sweet lolitaa ja gothic lolitaa, sceneä ja nyt koko kaks vuotta yläasteella mulla ei ole ollut hajuakaan miten tahdon pukeutua ja oon satunnaisesti pukeutunut siihen mikä näyttää kivalta, tai vaihtoehtoisesti varsinkin 7. luokalla siihen mitä kehtasin käyttää. Ja niin mä haluan tehdä jatkossakin. Se mitä mä olen tajunnut ajan kuluessa, että mä olen miettinyt liikaa tyyliä mitä mä haluan noudattaa, ja ahdistunut yläasteella suunnattomasti kun mulla ei ollut jotakin lokerikkoa minne olisin voinut itseni ja tyylini lajitella.
Mä haluan jatkossa pukeutua juuri niinkuin haluan, fiiliksen mukaan. Mä en ole yleensäkään pitänyt luokittelusta, joten miksi mun pitäisi varta vasten sovittaa itseni johonkin lokeroon? Jos toisena päivänä mulla on söpöilyfiilis ja haluan pukea päälleni vaaleanpunaisia hameita ja rusettikoruja, ja seuraavana päivänä laittaa vaikka kokomustat vaatteet ja tumman silmämeikin, miksi mä en voisi tehdä niin? Niimpä, mä voin aivan hyvin tehdä niin.
Mä en kuitenkaan näe mitään pahaa siinä jos ihmiset luokittelee itsensä tiukasti johonkin tyyliin. Jotkut voi kuitenkin löytää itselleen sen tyylin, mikä heille sopii ja mitä he haluavat noudattaa joko orjallisesti tai sitten vähän rennommin. Mä vain en ole löytänyt itselleni sellaista tyylisuuntausta, ja mun pointti onkin se että se ei vain sovi mulle. Mulla on oma tyyli, mutta mä en koe että sitä voisi nimittää jollakin tietyllä termillä. Se on vain mun oma tyyli.
Kuka minä sitten olen, tai keneksi minä itseni mieltäisin? Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa mä tiedän mitä mä haluan tehdä ja miltä mä haluan näyttää. Ja juurikin siinä tulevassa aikamuodossa, sillä vielä mä en välttämättä ole muuta kuin pukeutumisen osalta se kuka mä haluan olla. Lisäksi on hauska ajatella, että tavallaan melkein kaikki asiat jotka mulla nykyään on haaveissa tai tulevaisuudensuunnitelmissa on sellaisia mitkä mä oon ennen parempaa tutustumista ja tarkkailua joko tyrmännyt täysin tai mieltänyt rumaksi tai ei mulle sopivaksi.
Ensinnäkin hiukset. Mä olen joskus kyllä haaveillut shokkiväreillä värjätyistä hiuksista, mutta silloin listalla on yleensä ollut kirkkaat värit kuten pinkki, turkoosi ja limenvihreä. Tummat shokkivärit on mun mielestä aina ollut kauhean synkkiä ja ei mulle sopivia. Nykyään kun mä ajattelen hiuksien värjäämiatä, en mä edes haluaisi mitään kovin räikeitä hiuksia, ennemminkin just tuollaiset tummanvioletit ja tummansiniset hiukset, varsinkin pitkinä, tai ainakin pidempinä kuin mun nykyiset hiukset.
Lävistykset. Lävistyksistä mä en oo yleensäkään pitänyt, sillä mun tieto niistä on rajoittunu johonkin kulmakoruun ja septumiin. Sekä snake bitesiin renkaina. En mä kuitenkaan ittelleni mitään mahdotonta määrää lävistyksiä halua, ehkä ne korvikset joita mulla ei enään oo, cheekit ja snake bitesit tollaisina tappeina. Niistä renkaista mä en tykkää. (Ja anteeksi kaikille ettei mun sanasto näissä lävistysjutuissa ole mitään ammattimaista mutta mä vasta opettelen.) Mutta varsinkin cheekit on sellainen lävistys jonka mä aion hankkia joskus. Ne on ihanat.
Tatuoinneista mulla ei ole kuvia, sillä niitä mä en oikeastaan halua paljoa, ja ne kaikki on mun itse suunnittelemia. Mulle riittää maksimissaan 5 tatuointia. Tatuoinnit on ainut asia mistä mä oon pitänyt aina, tosin muutama vuosi sitten mä olisin halunnut melkein koko käsivarren täyteen tatuointeja. Ta en mä tiedä, ehkä mä haluaisin nykyäänkin. Mutta mä haluan että mun kuvat olisi jotain sellaisia jotka merkitsisi mulle jotain.
Sitten tulevaisuudenhaaveista. Tai ennemminkin ammatista. Mulla se, minne mä aion yläasteen jälkeen hakea on jo suhteellisen ajankohtainen asia, ja onneksi selväkin jo. Mun ollessa TET-harjoittelussa päiväkodissa, mä rakastuin siihen hommaan(ja mun on vieläkin ikävä niitä pieniä sieltä ;_;) ja sain tietää että suurin osa niistä työntekijöistä on siellä lähihoitajan koulutuksella. Ei tämä pieni tyhmä lapsi ollut edes tiennyt että lähihoitajakoulutukseen kuuluu muitakin suuntautumisvaihtoehtoja kuin sairaanhoitaja(köhköh, eikä lähihoitajakoulussa pysty edes opiskelemaan sairaanhoitajaksi), ja siksi en ollut koskaan edes ajatellut lähihoitajaksi opiskelua. Nykyään ajattelen. Nykyään mä aion hakea Seinäjoen lähihoitajapuolelle.
Suurin ongelma näissä on varmaan mun itseluottamuksen puute ja huono itsetunto. Vaikka mun itsetunto on noussut ihan hurjasti niiltä seitsemänneltä luokalta jolloin mä en kehdannut pitää hupparia auki siksi että pidin itseäni läskiäni(enkä mä silloin ollut yhtään tätä isompi), on siinä silti vielä paljon varaa kehittyä. Joka kerta jotain vaatetta katsellessani mä mietin, kehtaanko mä pitää tätä ylläni ja mitä muut miettii jos mä käyttäisin tätä. Musta tuntuu edelleen että jos mä olen pukenut jotain vähääkään rohkeampaa ja huomiotaherättävämpää, kaikki mulkoilee mua ja kaikki naurut jotka mun ympäriltä on kohdistettu mulle. Siitä mä haluan päästä eroon, ja aionkin. Mä oon jo kauan sitten luvannut itselleni, että yhdeksännellä luokalla mä en aio välittää siitä mitä muut miettii siitä miltä mä näytän, sillä mä pukeudun vain itseäni varten ja mä olen tyytyväinen itseeni näin.
Tulipas pitkä ja osittain tosi sekavakin postaus, mutta saimpahan vähän purkaa ajatuksia.
Anni ♥
