torstai 19. kesäkuuta 2014

Päivän asu ja uusia vaatteita

Heei! Mä pitkästä aikaa jopa kävin ulkona, muuallakin kuin hakemassa postin, ja sain jopa pikkuveljen kuvailemaan päivän asua ja muutamaa vaatekappaletta mitä ostin. Valitettavasti mun pikkuveljen ongelma on että se ei osaa tarkentaa... :D Niimpä nää kuvat, jotka oli niistä 77 kuvasta ainoat julkaisukelpoiset, on siltikin aika reilusti muokattuja että niistä saisi edes vähän selvää.

Käytiin tänään siis pikkuveljen ja äitin kanssa kirpputorilla ja syömässä. Ostan yleensä kirpparilta ihan jumalattomasti kaikkea turhaa, ja varsinkin laukkuja ja kenkiä mä ostan aina ihan liikaa :D Tälläkin kertaa ostin jo yhdet kengät, sekä himoitsit kyllä erästä punaista laukkua ennen kuin päätin etten yksiäkään kenkiä tai laukkuja enään ota mukaani. Tosin siinä vaiheessa kun silmiin iski Iron Fistin korkokengät olin kyllä ihan valmis ostamaan ne... Ja olisin itseasiassa vieläkin. Miksi mä olen näin köyhä ;_;


Ostin ton mustan mekon ihan vaan sitä varten, että mun ainut mekko minkä omistan on mun oma rippimekko. Mulla on kuitenkin tulossa ennemmin mun omia rippijuhlia tulossa monet muut juhlat, pääasiassa kaverien rippijuhlia, ja siksi tää mekko on mun mielestä kivan simppeli sinne. Tossa näkyy myös ne kengät jotka mä kirpputorilta ostin. Kengät oli 5€ ja mekko 10€. Bolero on tilattu aikoinaan H&M:ltä.



Päivän asu: Snapback - H&M, nahkatakki - Ellos, paita - Only, farkut - K-Citymarket, tennarit - K-Citymarket

Muut ostokset(yksi pitsipaita ja yksi toppi) on myös kuvattuina, mutta ne on laadultaan niin kaameita kuvia kaikki ettei niitä kehtaa kuvata.

Mulla olisi kuvamateriaalia myös ratsastusleiriltä millä olin pari viikkoa sitten, mutta taidan olla liian laiska muokkaamaan niitä kuvia. Olin myös sunnuntaina Sahalammella otakumiitissä tuttujen kanssa, ja saimpa myös uusia tuttavuuksia joista erästä ollaan itse asiassa menossa ensi viikolla Saiman ja Jasminin kanssa Kokkolaan tapamaan. Muuta mun kesälomaan ei olekaan kuulunut, mitä nyt nähnyt muutamaa kaveria ja loppuajan olenkin sitten istunut koneella. Pitäisiköhän munkin ryhtyä vähän sosiaalisemmaksi...

Anni ♥

2 kommenttia: